Siirry sisältöön

Koiran ja kissan sisäloishäätö

Lemmikit saavat useista eri lähteistä loistartuntoja. Esimerkiksi suolinkaiset tarttuvat koiralla pentuun jo kohdussa ja kissalla emonmaidon välityksellä. Näin ollen on hyvä lähteä olettamuksesta, että kaikilla pennuilla on suolinkaistartunta jo pienestä pitäen. Pennut myös toimivat ympäristössään suurimpana tartunnanlähteenä.

Pentujen tiheän ja säännöllisen loishäätöaikataulun noudattaminen on tärkeää. Pienet pennut hoidetaan useaan kertaan, alkaen kasvattajan toimesta toisesta tai viimeistään kolmannesta elinviikosta. Loishäätö toistetaan parin kolmen viikon välein noin kolmen kuukauden ikään asti. Luovutusiän jälkeen omistajan on madotettava pentu noin viikkoa ennen kumpaakin rokotuskertaa.

Aikuisilla lemmikeillä sisäloistartunnat riippuvat suuresti niiden ruokailu- ja elintavoista. Koko elämänsä sisätiloissa asuvalla, teollista ruokaa syövällä kissalla loisinfektion todennäköisyys on hyvin pieni. Vastaavasti vapaasti ulkoileva ja saalistava kissa on jatkuvasti alttiina uusille loistartunnoille. Pienriistaa tai raakaa lihaa, syövällä koiralla voi olla myös heisimatotartunta. Raa’asta järvikalasta niin kissa, kuin koirakin voi puolestaan saada lapamadon.

Ulkomaille matkustavilla lemmikeillä on omat säännöksensä kohdemaasta riippuen. Kohdemaan loistilanne ja matkustusmääräykset kannattaa itse selvittää hyvissä ajoin ennen matkalle lähtöä. Lisätietoa saat Ruokaviraston internetsivuilta www.ruokavirasto.fi. Esimerkiksi sydänmatotartunnan ehkäisyyn kannattaa varautua ajoissa. Ulkomailla harvinaisempien sisäloisten tartuntariski on todellinen ja siihen kannattaa suhtautua vakavasti.

Matotartunnan oireita ovat esimerkiksi oksentelu tai ripuli, joskus ripulin joukossa voi olla verta. Suolinkaistartunta on yleisin.

Kissojen heisimatotartunnassa suolistossa olevista madoista voi irrota riisiryynin näköisiä jyväsiä, jaokkeita, jotka näkyvät ulosteessa.

Heisimatotartunta aiheuttaa harvoin koiralla kliinisiä oireita. Jos koiralla on heisimatotartunta, tarvitsee se normaalia vahvemman matokuurin.

Loisten munat leviävät ulosteiden välityksellä, ja tuuli voi kuljettaa munia pitkiäkin matkoja. Ympäristöön levinneet munat tartuttavat uusia eläimiä niiden syödessä esimerkiksi munien saastuttamaa ruohoa.

Kaikki perheen lemmikit on sisäloislääkittävä samaan aikaan. Säännöllinen ja riittävän usein tehtävä sisäloishäätö on tärkeää, sillä annettu loishäätölääke eliminoi lemmikin elimistöstä vain sillä hetkellä olevat aikuiset loiset, eikä tehoa muualla elimistössä vaeltaviin muotoihin. Lemmikki voi saada uuden tartunnan ulkoillessaan vaikka heti seuraavana päivänä.

Irrallaan liikkuvat koirat ja kissat, ketut ja epätyypilliset isäntäeläimet, kuten hiiret, ylläpitävät niin sanottua loisreserviä.

Koiran ja kissan ulosteiden kerääminen hoidetuilta asuinalueilta on erityisen tärkeää!

Ihmisessä suolinkainen ei kehity suolistoloiseksi, vaan vaeltaa muualle elimistöön ja koteloituu sinne. Vaelluksensa aikana loiset aiheuttavat kudosvaurioita eri elimissä. Esimerkiksi jo pari silmään eksynyttä toukkaa voi aiheuttaa silmän sokeutumisen.

Aikuisilla koirilla puolivuosittaisen matolääkityksen voi korvata ulostenäytteestä tehtävällä loistutkimuksella. Mikäli koiralla ei todeta sisäloisia, matolääkitystä ei sillä hetkellä tarvita. Eläinlääkäri osaa suositella koiran elämäntilanteeseen sopivaa toimintatapaa madotuksen suhteen.

Koirien sisäloiskannoissa ei toistaiseksi ole tavattu lääkeresistenssiä toisin kuin hevosten sisäloisilla. Resistenssin kehittyminen on kuitenkin teoriassa mahdollista, ja siksi matolääkkeitä tulisi käyttää harkiten. Tärkeintä on antaa koiran painokilojen mukainen annos lääkettä, liian pieni annos ei välttämättä tehoa. Sisäloislääkkeitä voi ostaa apteekeista ilman reseptiä. Hoitokäyntien yhteydessä myös eläinlääkäreiltä on mahdollisuus lunastaa sisäloislääkkeet mukaan.

Tavallisia ja yleisiä haittavaikutuksia madotuksesta ovat oksentelu ja ripulointi lääkkeen antamisen jälkeen. Mikäli oireet eivät mene ohi muutamassa vuorokaudessa, täytyy lemmikki tuoda eläinlääkärin vastaanotolle ja tutkia se muiden taustalla olevien sairauksien varalta.