Siirry sisältöön

Rokotukset

Koirien, kissojen ja kanien rokotukset on tärkeä pitää voimassa, että saamme pidettyä Suomen mahdollisimman tautivapaana. Moni rokotuksin ehkäistävä tauti on hengenvaarallinen.

Koirat rokotetaan kansainvälisen suosituksen mukaan raivotautia, penikkatautia, parvovirusta ja tarttuvaa maksatulehdusta vastaan. Lisäksi voidaan rokottaa kennelyskää (parainfluenssa) vastaan sekä varsinkin ulkomaille lähdettäessä leptospiroosia vastaan.

Koirahoitoloissa ja näyttelyissä/kokeissa voi olla omat vaatimuksensa rokotusten suhteen. Otathan niistä hyvissä ajoissa selvää ennen koiran viemistä hoitoon/tapahtumaan.

Sisäkissoilla on tärkeä pitää varsinkin kissaruttorokotus voimassa, sillä taudinaiheuttajia on maaperässä, joten niitä voi kulkeutua kenkien mukana sisään.

Kissahoitoloilla sekä näyttelyn/tapahtuman järjestäjillä voi olla omat vaatimuksensa rokotusten suhteen. Otathan niistä hyvissä ajoin selvää ennen kissan viemistä hoitoon/tapahtumaan.

Lemmikkikanit suositellaan rokotettavaksi kanien verenvuototautia (RHD – Rabbit hemorrhagic disease) sekä myksomatoosia vastaan. Yhdistelmärokote voidaan antaa yli viiden viikon ikäisille kaneille ja rokotesuoja saavutetaan kolmen viikon sisällä. Rokote uusitaan vuosittain.

RHD ja myksomatoosi ovat rokottamattomalle kanille hengenvaarallisia ja molemmat johtavat usein kuolemaan. Rokotteiden haittavaikutukset ovat harvinaisia. Mahdollisia haittavaikutuksia ovat lievä lämmönnousu sekä rokotuskohdan paikallinen turvotus.

Sisäloishäätö on suositeltavaa antaa viikkoa-kahta ennen rokotuksille tuloa. Näin pyritään takaamaan mahdollisimman hyvä rokotussuoja.

Rokotettavan eläimen tulee olla terve. Tiineitä tai imettäviä narttuja ei suositella rokotettavaksi (poikkeuksena herpes-rokote).

Otathan rokotuskäynnille mukaan lemmikin rokotuskortin.

Mikrosiru on noin riisinjyvän kokoinen kapseli, joka asennetaan neulan avulla eläimen nahan alle yleensä niskan tai lapojen alueelle. Mikrosirusta on luettavissa erityisellä lukulaitteella yksilöllinen numerosarja, joista pitävät Suomen Kennelliitto (rekisteröityjen koirien) ja Kissaliitto (rekisteröityjen kissojen) rekisteriä. Sirunumeron voi itse rekisteröidä myös Turvasirupalveluun.

Koirat, kissat ja fretit tarvitsevat EU-maihin matkustamista varten eläinlääkärin myöntämän passin. Passia suositellaan myös matkustettaessa EU:n ulkopuolisiin maihin.

Eläinlääkäri merkitsee passiin lemmikin tiedot, tunnistusmerkinnän, rokotukset ja ekinokokkoosimadotukset.

Lemmikkieläinpassi voidaan myöntää vain eläimille, joilla on tunnistusmerkintä ja voimassa oleva rabiesrokotus.

Eviran sivuilta voi lukea lisää lemmikkipassista. Vienti- ja tuontimääräykset muuttuvat kaiken aikaa, mm. kunkin maan oman tautitilanteen mukaan.

Ulkomaille lemmikin kanssa matkustaessa omistajan on otettava selvää kohdemaan vaatimuksista lemmikin maahantuontia koskien. Myös Suomeen takaisin tultaessa on huolehdittava säädettyjen määräysten noudattamisesta (mm. ekinokokkoosimadotus).

Monissa maissa on lemmikkeihin tarttuvia tauteja (mm. sydänmato, leptospiroosi), joita ei Suomessa tavata. Vaikka niiden ennaltaehkäisyä ei virallisesti vaadita, kannattaa keskustella eläinlääkärin kanssa suositeltavista rokotteista ja estolääkityksistä.